mitä kaikkea on tapahtunut?

10.42

Moikka! Musta ei olekkaan blogin puolella näkynyt eikä kuulunut vähään aikaan... Meneillä on ollut kaikenlaista, oon ollut reissunpäällä viimeiset kolme viikkoa, ja nyt on ihanaa olla kotona itseksiään, olla vain, koota postausta, lukea blogeja ja kuunnella hyvää musiikkia. Ainiin, meneillä oleva Neste-rallin Harjun erikoiskoe kuuluu ikkunasta mukavasti, i like! 

Olen siis reissaillut Kuopiossa, Tallinnassa, ja sitten tietty mökkeillyt. Ajattelin, että kuulumisista teille kertoo parhaiten kooste puhelinkuvista, joiden yhteydessä kerron vähän enemmän, varautukaa kilometripostaukseen, enjoy!

1

1. Tää tilanne mulla on ollut siis monesti esillä. Pakkaaminen. Mun matkalaukku on saanut venyä ja paukkua, kun on tullut reissattua siellätäällä.. Mutta en tykkää siis tuosta pakkailusta, en sitten yhtään.. 2. Helpottunut selfie hieman nuutuneelta tytöltä, mutta näinpähän pikkuisia pikkusisaruksia♥ 

2

3. Meille on tullut sellainen perinne käydä aina Rax:ssa, kun isin luona vieraillaan, niin myös tälläkin kertaa, ja nam! 4. Reissailtiin ihanina lämpöisinä kesäpäivinä Kuopion satamassa ihastelemassa aurinkoa, Kallavettä ja hienoja laivoja! Harmitus oli kova, kun kamera ei ollut mukana, vaan oli pakkaussyistä jäänyt Jyväskylään...

3

5. Käytiin myös yhtenä päivänä reippailemassa Puijon maastoissa, ja härregööd nuo hyppytornit on jyrkkiä!! Ei ne niin pahoilta television välityksellä näytä, mutta todellisuus on toinen, propsit hyppääjille! 6. Sitten loikataankin Tallinnareissun kuviin! Tässäkin kuvassa väsynyt reissaaja, ollaan siis tultu juuri laivaan, ja ihaillaan laivan lähtöä satamasta. Takana siis reilu 5h bussimatka helteisessä säässä ja bussissa, jossa ilmastointi ei toiminut ollenkaan.. 

4

7. & 8. Parit kaverikuvat laivalta! Reissussa hyvää ruokaa ja juomaa, sekä tietty seuraa. Tanssittiin ja naurettiin, saatiin ikuisia muistoja. Oli kyllä aivan huikee reissu, tän huikeen tytön kanssa, kiitos Ilona ♥ 

5

9. & 10. Selfieet, joihin tykästyin, ja jotka ovat aivan ääripäät! Eka kuva on Tallinnan reissulta, jossa ollaan täydessä tällingissä, sitten kuvassa kaksi olen mökillä, ilman mitään meikkiä tai hiustenlaittoa, mutta kummassakin olen mielestäni ihan nättinäkin, kerrankin näitä ajatuksia! 

6

11. Tänne oudosti eksynyt salaattikuva, no Tallinnan reissun suunnittelua reissutoverin kanssa kera naminami salaattien! 12. Reissun aloitus Breezerit, kun ihailtiin sitä satamasta irtautumista.

9

13. Tähän väliin muita kuvia! Jäätelöhetki pikkuveljen kanssa, kun oltiin metsästämässä niitä pokemoneja! 14. Tää maisema on kyllä ihan ykkössuosikki! Mökillä ollessa sielu lepää, eiks se sanonta niin mene? 

8

15. Oli ilmiselvää, että syötiin Ilonan kanssa se meriaamiainen. Aamulla herätessä, aamupala ei hirveää iloisuutta herännyt, sillä ilta oli venähtänyt pikkutunneille asti, mutta kyllähän se sitten kuitenkin maittoi! 16. Snäppi kesken pokemonjahdin.. 

7

17. Viimeiset kuvat laivalta. Tässä ateriaa, Grill House- nimisestä raflasta. Oli ehkä paras burgeri, minkä olen syönyt! Hinnatkin oli ihan kohdallaan tälle herkkuaterialle! 18. Keskellä ei mitään. 

10

19. Poimin ekat mustikat mökiltä. Huomasin huussireissullani mustikkapensaan polun vierellä ja muutaman yksikön sieltä poimin, nam! 20. Vietin myös 19-vuotispäiviäni mökillä! Eihän me mitään pippaloita vietetty, ensi vuonna sitten, kun tulee täysiä lukuja! Muutamia muistamisiakin sain, lähinnä rahaa ja juttuja kotiin! 

11

21. Kyllä, olen kymmenen jälkeen lauantaiaamuna autopuuhissa.. Tosin itse en rempannut, olin vaan henkisenä tukena ja apunaisena! 22. Mökkikuvaa ihanasta kesäpäivästä, jolloin tuntui, että järvessäkin on liian kuuma. 

12

23. Vietettiin mökillä kynttiläiltaa, ja oli niin tunnelmallista, kun myöhään illalla on aivan hiljaista ja kynttilät vain leimuaa ympäri mökkipihaa ♥ 24. Tänään siis palasin Jyväskylään, ja on tää kyllä ihanaa, olla vaan itsekseen, ja tehdä niitä juttuja, joista oikeesti tykkää. 

Tällaista täällä, huomenna tarkoitus mennä tuonne rallihumuun ja suunnitella lauantaita, jolloin olisi tarkoitus fiilistellä kesää ja juhlia mun synttäreitä, hieman jälkikäteen.. Tuosta hetkestä lupailen postausta tänne päin.. Nyt naatiskelen muiden blogien antimista, joten hyvät torstai-illat teille ♥

You Might Also Like

22 kommenttia

  1. Vautsi sulla on ollut kiva kesä! Ja hyvää synttäriä sulle! ♥

    VastaaPoista
  2. Rakastuin tohon matkalaukkuun!

    pupun-ruokaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä aikas ihana, ei semmoinen perus tylsä musta :)

      Poista
  3. Yhdyn ylläolevaan kommenttiin, kesä näyttää olleen hauska ja tapahtumarikas! :) Kiva kuulumispostaus :)

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kesää on vielä (vähän) jäljellä, saa nähdä, mitä vielä keksitään.. :)

      Poista
  4. Kynttiläillat on niin upeita ja ihanan näköisiä! :) Kuulostaa super mahtavalle kesälle<3

    ♥ Xx http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttiläillat on kyllä yksisyy, miksi odotan syksyä niin innolla! :)

      Poista
  5. Ooi.. nyt mulla alko tehä niin paljon mieli Tallinnaan! :D Se on aivan ihana mesta ja vasta käytiin vajaa kuukaus sitten siellä perheen kanssa lomailemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinna on kyllä kiva paikka, vaikka vasta pari kertaa oon siellä käynyt!

      Poista
  6. Ihanan kesäisiä kuvia ja sulla näyttää kyllä olleen huippu kesä! :)
    http://jasmin-k.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa että sulla olisi ollut onnistunut kesä. Voi että haluaisin itsekkin päästä käväsemään Tallinnassa joskus, ehkäpä ensi kesänä sitte.

    Ihana blogi sulla, jään ehdottomasti seurailemaan:)<3

    Terkuin Harriet
    www.harrietgripenberg.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinna on kyllä oiva paikka, kannattaa käydä jos vain mahdollisuus siihen tulee! eihän matkatkaan ole kalliita, jos oikein osaa etsiä. Ja kiitos ihanista kehuista ♥

      Poista
  8. Oot kyllä tosi kaunis myös ilman meikkiä! :) Sun kesä kuulostaa tosi kivalta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)♥ ja kesä on ollut kyllä aika huippu!

      Poista
  9. Ihan mielettömän ihania ja kesäisiä kuvia! :) Tuli erityisesti ruokakuvia katsellessa ihan kamala nälkäkin, voi apua! :--D

    VastaaPoista
  10. Nää snapchat-postaukset on tosi kivoja, koska pääsee vähän enemmän sisälle bloggaajan arkeen! :> Todella kivanoloinen blogi sulla, ulkoasu on suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snäppipostauksista saa jotenki realistisemman käsityksen just elämästä yms, joteen itsekkin tykkään! :)

      Poista

Kiitos kommentista, olithan asiallinen?

Like us on Facebook

Flickr Images